Pitkän hiljaisuuden jälkeen :-)

Kirjoittanut Anni Könönen 03.06.2006 klo 23:08

Hei taas uskolliset lukijani,

Olen tämän kevään aikana jo useamman kerran ihan oudoissa yhteyksissä kuullut, että tätä päiväkirjaa käy aina joskus joku lukemassakin. (Huomatkaa: minä yllätyin tästä tiedosta) Miten riemastuttavaa, niin, että näette vaivaa. Ja toisaalta miten masentavaa: ylevät aikeeni vuorovaikutteisuudesta jäivät toteutumatta - tästä päiväkirjasta on tullut minun julkinen yksinpuheluni sillä yhteydenottoja itse siitä olen saanut erittäin harvoin jos koskaan.

Ei se haittaa, päivitetään nyt kuulumiset kuitenkin.

Vaikka kiireellä kehuskelusta on tullut aikamme ilmiö, en sorru tällä kertaa siihen vaan haluan puhua priorisoinnista. Tietoisella ajankäytön hallinnalla olen onnistunut välttämään kiireen ja paikasta toiseen säntäilyn, hermojen kiristelyn ja poissaolemisen milloin mistäkin - niin siis etupäässä. Ja hei, se toimii! Koska perheen kanssa oleminen on minulle nyt tärkeintä, olen päivätyöni lisäksi päättänyt tänä keväänä hoitaa luottamustehtäviäni huolellisesti mutta erittäin kohtuullisesti. Olen kieltäytynyt monesta kutsusta ja vapaaehtoisesta kokouksesta, koska yksinkertaisesti olen kokenut että vain olemalla hyvä äiti ja hyvä ihminen itselleni ja muille voin olla hyvä päättäjä.

Tämä päätös syntyi hetkessä, kun 6-vuotias poikani talvella nimittäin sanoi minulle: "Ei olisi kannattanut mennä niihin vaaleihin mukaan. Nyt sinulla on aina vaan kokouksia ja kokouksia." Siitä päivästä lähtien rajoitin kokoukset minimiin ja opettelin hoitamaan asioita sähköpostitse - ja tietenkin antamalla muiden hoitaa kaikkea mikä ei ole pakollista. Eräs toinen valtuutettu sanoikin osuvasti "kaikkialla muualla meidän tilallemme voi tulla joku muu, mutta kotona olemme korvaamattomia - toivottavasti".

Poikani oli oikeassa: luottamustehtävien hoito vaatii järjettömän paljon aikaa työssäkäyvän ihmisen jo ennestäänkin rajallisesta vapaa-ajasta. Varsinaisten kokousten lisäksi on seminaareja, valmistelua, ryhmien kokouksia, tutustumisia, avajaisia, tapaamisia, kerhoja, toimikuntia, puheluita, lobbausta, lehtikirjoittelua, jne jne. Jos vastaisin myöntävästi jokaiseen kutsuun ja pyyntöön ja mahdollisuuteen, ei kuukauteen jäisi varmaan yhtään vapaailtaa. Eli, en olisi koskaan kotona, en koskaan! Miten peruuttamatonta tuhoa seuraisi lapsille, jotka ovat esikoululaisia vain kerran, ekaluokkalaisia vain kerran, jne. Onneksi tajusin kyllin pian ja rauhoitin tilanteen. Espoo on pysynyt pystyssä ilman minua tähänkin asti, joten vaikken joka paikkaan itseeni työntäisikään ei mitään vahinkoa voi tapahtua.

Olen puhunut muiden luottamushenkilöiden kanssa paljon perhe-elämän ja politiikan yhdistämisestä. Mietin mikä politiikassa on niin mahtavaa, että sen takia moni on valmis olemaan niin paljon kotoa poissa - jopa siihen pisteeseen ettei kukaan enää odotakaan että olisit koskaan kotona. Mutta ehkä kyse ei olekaan politiikasta, vaan ihmistyypistä. Nimittäin myös omalla työpaikallani ja ystävien parissa keskustelut osoittivat, että perhe-elämälle jäävä aika voi kärsiä mistä tahansa syystä. Työ vie mennessään, harrastukset vievät mennessään, kaverit vievät mennessään, ja baarikin kutsuu - monta mahdollisuutta, lopputulos sama: aikaa on perheelle juuri niin paljon kuin itse päättää. Ja haluaa, eihän me olla samasta puusta veistettyjä. Mikä on tärkeää, sille aina löytyy aikaa.

Itse siis päätin tänä keväänä näin, joka yhteisenä pahoitteluna kaikille minua eri tilaisuuksiin kutsuneille esitettäköön.

Ja ettei jätettäisi tulkinnalle varaa, haluan tehdä selväksi että valtuuston ja kaupunkisuunnittelulautakunnan tehtäviäni olen hoitanut täysin normaalisti, olen luopunut vain muista, vapaaehtoisista tai ylimääräisistä luottamustoimista tai oheistoiminnasta.

Sanomattakin lienee siis selvää, että kotona menee hyvin. Töissäkin menee hyvin. Priorisointi on toiminutkin siis kiitettävästi, josta todisteena myös tämän päiväkirjan pitämisen laiskuus - ihan harkittua :-)

Politiikassa olen elänyt suurta murrosta koko kevään. Olen punninnut eri vaihtoehtoja tilanteessani, sillä olo on ollut ulkopuolinen ryhmässä. Paljon olen yrittänyt ja paljon onkin tapahtunut.

Hyvää kesää kaikille ja kirjoitellaan,

Anni

[ Annin päiväkirja ]