Jouluja ja uusia vuosia..

Kirjoittanut Anni 29.12.2004 klo 23:28


Moi taas kaikki,

Toivottavasti oli hyvät joulutunnelmat, ainakin ennen tsunamista aiheutuneita järkyttäviä tuhoja.

Siinä missä Panaman matkan valmistelut käyvät täysillä, on politiikassa ollut aika hiljaista.

Meidän Keskustan Espoon kunnallisjärjestön johtajisto vaihdettiin erittäin dramaattisten äänestysten tuloksena. Jos joskus vielä luulin että politiikka on tylsää tai kuivaa, niin viimeistään nyt huomasin olleeni väärässä. Uusi puheenjohtajamme on Pekka Juntunen.

Tapiolan keskustakerhon kokouksessa valittiin myös uusi hallitus, ja mut valittiin siihen. Kulttuuriministeri Tanja Karpela kävi siellä puhumassa mm luovan teollisuuden merkityksestä yhteiskunnan kehitykseen.

Lautakuntapaikka -keskustelu on laantunut, eiköhän niistä kuulla vuoden vaihteen jälkeen.

Mulla oli hyvät vaalibileet ja synttärit ja läksijäiset 11.12. Pub Oravanhännässä Tapiolassa. Kiitos kaikille mukana olleille!

Kävin myös Espoon kaupunginvaltuuston uusien valtuutettujen koulutustilaisuudessa. Opeteltiin käyttämään valtuustosalin nappuloita, kuultiin Espoon asioista enemmän kuin ehdittiin sisäistääkään ja tutustuttiin toisiimme.

Sain yllättäen joulukortit Tanja Karpelalta ja kansanedustaja Antti Kaikkoselta :-) Linnan juhliin olisin kovin mielelläni osallistunut, mutta aikansa kaikella. Uudenvuoden aattona menen Espoon kaupungin konserttiin, jossa solistina on Pekka Kuusisto. Juhla edellyttää iltapukua ja kavaljeeria.. joista kumpaakaan ei ollut omasta takaa. Kuulin musiikin harrastajilta, että luvassa on hyvä konsertti.

Lähden Panamaan tutkimusmatkalle 19.1.-18.6.2005, joten en ehdi edes kaupunginvaltuuston ensimmäiseen istuntoon 21.1.2005. Harmi!!! Katsotaan missä ja miten raportoin matkani vaiheista, mutta teen siellä Panamassa kaikkeni pysyäkseni ajan tasalla. Ja viimeistään kesäkuun valtuustoistunnossa minut sitten nähdään!

Hyvää uutta vuotta 2005 toivottaen,
Anni



[ Annin päiväkirja ]