Terveisia Panamasta!!!

Kirjoittanut Anni Kononen 09.02.2005 klo 19:10

Terkut Chitren helteesta!

Matkan ekat viikot ovat takanapain ja ohessa on ensimmainen matkakertomukseni osa, jota kirjoitan Lansivayla-lehteen.

Jatketaan yhteyksissa toivoo
Anni K.
suuri tutkimusmatkailija ;-)

Länsiväylälle tiistaina 8.2.2005

Paratiisi panamalaisittain

Terveisiä Chitréstä, panamalaisesta karjamiesten luvatusta kaupungista! Täällä teille kirjoitan minä, Anni Könönen, 27-vuotias espoolainen kaupunginvaltuutettu ja Latinalaisen Amerikan maaseutuun erikoistunut ympäristötaloustieteen tutkija. Teen Helsingin yliopistossa väitöskirjaa eroosion ja maanviljelijöiden köyhyyden välisestä suhteesta Panamassa, joten tammikuun puolessa välissä tulin tänne karjatalousvaltaiseen Herreran lääniin haastattelemaan 400 maanviljelijää heidän maankäyttöpäätöksistään ja taloudestaan.

Mukanani matkaan toin 5-vuotiaan poikani Leandron, joka nyt onnessaan ajaa uutta panamalaista polkupyöräänsä ja opettelee espanjaa naapurin lasten kanssa; äitini Tirrin, jonka iho jo kiristää liiasta auringonotosta, sekä avomieheni Jessen, joka on joutunut niin kokiksi, remonttimieheksi kuin autonkuljettajaksikin. Porukkamme on kiinnittänyt pienessä maaseutukylässä huomiota: panamalaiset katsovat meidän vihreitä silmiämme, tatuointejamme ja Jessen pitkiä hiuksia. Meitä puolestaan ihmetyttävät karjamiesten hupaisat hatut ja naapuruston ympärivuorokautinen möykkä: koirat haukkuvat, kukot kiekuvat, poppikoneet huutavat, torvia tööttäillään ja keskustelut hoidetaan kiljumalla. Sopeutumisen osoituksena äitini on alkanut soittaa Anna Erikssonia täydellä äänenvoimakkuudella koko naapuruston iloksi.

Ensimmäiset Panamassa vietetyt viikot ovatkin antaneet uskoa pitkän matkamme onnistumisesta. Aurinko syleilee huikeita maisemia, ihmiset ovat avuliaita, ja panamalaisestakin lähikaupasta saa kaikkea mitä elääkseen tarvitsee. Yllättävän nopeasti elämä toisella puolella maapalloa normalisoituu. Helposti sitä pärjää ilman lämmintä vettä tai kännykkää, tottuu asioiden hoitumisen hitauteen ja oppii tuntemaan pienen kylän kadut. Hyttysverkon alla nukkuminenkin tuntuu vain pitkittyneeltä telttaretkeltä. Työt ovat lähteneet hyvin käyntiin ja pikkuhiljaa tämä ötököidentäyteinen talonrämäkin alkaa tuntua kodilta.

Luonnon monimuotoisuutta todistaisin kuitenkin mieluummin telkkarin luonto-ohjelmassa kuin omassa kodissani. Toden totta, mikäli kotipiirissämme nähtyjen hyönteisten ja muiden eläinten määrästä jotain voidaan päätellä, on Panaman biodiversiteetti aivan omaa luokkaansa. Pyydän saada huomauttaa, että me kuitenkin asumme asutusalueella emmekä villissä luonnossa. Toisin kuin monet matkastani kuulleet luulivat, kyseessä ei ole, ei siis ainakaan pitänyt olla, neitseellisten sademetsien tutkimismatka. Minä en nimittäin ole mikään indiana jones-wannabee enkä ikinä osallistuisi Selviytyjiin tai Robinsoniin. Työssäni karjankasvattajien ja maissinviljelijöiden parissa näen päivittäin kurjuutta, likaisuutta ja elukoita ihan tarpeeksi halutakseni vielä elää niiden parissa vapaa-ajallanikin. Mielestäni on helpompi säilyttää tutkimuskysymykset kirkkaana, jos pääsee tutkittavasta maailmasta edes hetkittäin eroon. Illan tullen olisikin siis pakko päästä siistiin ja turvalliseen kotiin, jotenkin tutulla tavalla sivistyneeseen tai järjestäytyneeseen maailmaan. Siispä vuokrasimme täältä kylän paremmalta laidalta talon kodiksemme, jotta voisimme iltaisin istua hyvän ruoan äärelle, nauraa päivän kommelluksille, käydä suihkussa ja nukahtaa puhtaiden lakanoiden väliin.

Vaan miten siinä taas kävikään: hienoksi mainostetusta vuokratalostamme voidaan aiheellisesti sanoa, että moni kakku päältä kaunis. Vuosikausia asumattomana olleen talon ovat vallanneet pöly, ruoste ja rapistuminen. Ovet ovat rikki, huonekalut ajan hampaan syömiä, ja vettä ja sähköä tulee, kun ja jos tulee. Etupihallamme lentää lepakoita, takapihalla asuu isojen ja kukaties miten myrkyllisten skorpioonien legioona ja talossa itsessään on tietenkin hyttysiä, muurahaisia, kärpäsiä, gekkoja ja hämähäkkejä. Pihatiellä loikkii myrkyllisiä rupikonnia ja kymmensenttisiä heinäsirkkoja, ja vilistipä eräänä iltana aitaamme pitkin keskikokoisen kissan kokoinen rottakin. Mieheni mukaan kyseessä oli naapurin laiha mustankirjava kissa, mutta äitini ja minä olemme vakuuttuneita siitä, ettei yhdelläkään kissalla voi olla niin suippoa kuonoa tai karvatonta häntää. Se oli rotta, kyyryssä vilistävä jättiläis-rotta!

Ja sen sijaan että rohkaisisivat, naapurimme lietsovat paniikkiamme kertomalla erilaisia kauhutarinoita. Kenen koira tukehtui sammakon sylkemään myrkkyyn, kenen ystävä joutui sairaalaan merihirviön pistosta ja kenen talon katosta tulivat rosvot kesken unien sisään. No, tähän asti olemme kuitenkin selvinneet koettelemuksista ehjinä ja terveinä, joten jatkan tarinaani teille pian.

Nauttikaa suomalaisista täysjyväleivistä, toivottaa valkoisesta pullamössöstä tarpeekseen saanut Könösten seurue!

[ Annin päiväkirja ]