Ymparistoasioista panamalaisittain

Kirjoittanut Anni Kononen 28.03.2005 klo 06:45

Terveet!

Tassa kirjoitelma siita, miten panamalaiset suhtautuvat ymparistoonsa ja luontoon ylipaansa. Voitte arvailla miten toivottomalta ymparistoekonomistina hetkittain taalla tuntuu esittaa kysymyksia eroosio-kontrollista ym.. :-)

Muuten taalla menee hyvin, poika aloitti panamalaisessa paivakodissa ja musiikki pauhaa taalla nettikahvilassa. Voikaa hyvin, toivoo Anni

Länsiväylälle 27.3.2005

Ympäristöystävällisyyttä panamalaisittain

Meillä kaikilla on varmasti oma käsityksemme ekologisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä. Joskus on kuitenkin vaikea kannustavasti hymyillä panamalaisten luontosuhteelle. Upea maa ja upea luonto, joita pitäisi vaalia, vai mitä?

Olen kuitenkin työni kuluessa sattunut maatiloille, joilla ylpeästi esitellään sademetsistä tuotuja harvinaisia eläimiä. Häkeissä kyyristelee kissaeläimiä, joiden nimiäkään ihmiset eivät tiedä, papukaijoja, erilaisia apinoita ja käärmeitä. Voitteko kuvitella! Kauniita luonnosta pyydystettyjä eläimiä pienissä häkeissä ja isot tekstit: ekoturismia! Bisneksen kannalta laitonta eläinkauppaa voi ymmärtää, sillä esimerkiksi yhdestä täysikasvuisesta boa-käärmeestä saatava 50 dollaria on enemmän kuin peltotyöläisen viikon palkka. Mutta pitääkö ymmärtää ostajaa, joka haluaa uhanalaisen eläimen vain koristeeksi pihalleen ja vielä kohteleekin sitä kaltoin?

Eniten eläimiä tuodaan Darienista, Panaman viimeisestä sademetsäalueesta. Darienissa onkin tapahtumassa sama tragedia, mikä on kohdannut monia maailman sademetsiä. Kun muualla maassa maatalousmaan tuottavuus laskee ja maanviljelijät tarvitsevat uutta viljelyalaa, hallitukselle on helpointa vetää teitä sademetsiin ja antaa luvat ottaa maata haltuun. Niinpä Darienissa on meneillään suuri aarteenmetsästys. Köyhät etsivät koskematonta metsää kaadettavaksi ja rikkaat ostavat näitä nopeasti köyhtyviä peltoja pilkkahintaan karjalaitumeksi. Pian on Panaman viimeinenkin sademetsä sileänä.

Trooppisissa maissa väitetään olevan perinnetietoa ympäristön kannalta kestävistä maankäyttötavoista. Että alkuperäiskansat elivät harmoniassa ympäröivän luonnon kanssa ja että tätä tietoa olisi vieläkin olemassa. Tutkimallani alueella tällaisesta hyödyllisestä perinnetiedosta ei ole kuitenkaan jäljellä muistoakaan. Näiden maanviljelijöiden esi-isät olivat espanjalaisia valloittajia, jotka saapuivat Panamaan 500 vuotta sitten tappaen ja karkottaen alueen alkuperäiset kansat. Nykyisten maanviljelijöiden muistikuvat historiasta ulottuvat omien isovanhempien aikaan, jolloin täällä harjoitettiin jo laajamittaista ja ympäristön kannalta kestämätöntä maa- ja karjataloutta. Eroosion torjuntamenetelmät ovat siis tutkimilleni maanviljelijöille vieraita niin perinnetiedon kuin nykyistenkin oppien valossa. Niitä kuitenkin tarvittaisiin. Surullisin tulos ryöstöviljelystä alueella on Sariguan autiomaa, entinen viljava laakso, jossa on tänään silminkantamattomiin paljasta auringonpolttamaa maata.

Asenteiden tasolla panamalaisten ympäristöystävällisyys onkin vielä sillä asteella, että on jo saavutus olla heittämättä roskia minne sattuu. Muilta osiltaan ympäristöajattelu jättää paljon toivomisen varaa niin yksityisellä kuin valtionkin tasolla. Jätevesiä ei puhdisteta, vaan jopa kokonaisten kaupunkien jätevedet johdetaan suoraan jokiin. Yritystoimintaa eivät sido ympäristönsuojelusäännökset, joten teollisuus ja kauppa saastuttavat ja roskaavat. Niin kutsutuille luonnonsuojelualueille ei riitä vahteja, joten niissä metsästetään ja viljellään laittomasti.

Pelloille levitetään kemikaaleja ilman suojavarusteita ja ilman tarkkaa tietoa siitä, miten paljon näitä myrkkyjä tulisi käyttää. Tästä seuraa haittoja niin torjunta-aineiden levittäjille, tuotteiden kuluttajille kuin ekosysteemillekin. Maatalouskemikaalit aiheuttavat pysyviä haittoja hengityselimille, silmille ja iholle, ne päätyvät ihmisten ruokapöytiin ja joet saastuvat. Puolillaan olevat myrkkypurkit lojuvat talojen nurkkissa, mikä altistaa lapset myrkytysvaaraan. Panamalaisen perusperheen elämäntavan ympäristöystävällisyys perustuukin vain sille valitettavalle tosiseikalle, ettei ihmisillä ole varaa ostaa kaikkea myynnissä olevaa muovirojua tai kodinelektroniikkaa.

Miksei kukaan sitten tee mitään? Ympäristöviranomaiset vaihtuvat tasaisesti aina presidentin vaihtuessa, joten pitkän aikavälin ympäristönsuojelutyötä ei voida tehdä. Liiketoimintaa ei voi alistaa ympäristösäännöksiin, koska se laskisi jo ennestään huonoa kannattavuutta ja haittaisi kilpailukykyä. Ja maanviljelijät lopettakoon kemikaalien käytön? Lannoitteet ja torjunta-aineet ovat ainoa syy, miksi näiltä kuluneilta mailta satoa ylipäänsä enää saadaankaan. Ehkä ympäristöön on pakko suhtautua täysin välineellistävästi, jos leipä siitä riippuu, ehkä suomalaisen ympäristönsuojeluajattelu on pelkkää idealismia.

Pitäisikö siis ylipäänsä kenenkään tehdä mitään? Usein tulee näitä ihmisiä katsoessa mieleen, että ympäristöaate on luksusta. Vasta, kun ihmisten perustarpeet on tyydytetty, voidaan alkaa puhua luonnonsuojelusta ja oman ympäristön hoitamisesta, vai mitä? Miten vaatia luku- ja kirjoitustaidottomilta ihmisiltä ympäristötietoisuutta, kun heillä on hengissäselviämisen kannalta tärkeämpääkin mietittävää? Mutta panamalaistenkaan elämän kestävyys ei voi olla irrallaan ympäröivän luonnon kantokyvystä. Kukaan ei nauti saastuneista joista ja jokainen maanviljelijä huomaa, kun rankkasateet vievät maan mukanaan. Mutta kunhan huomisesta selvitään, niin ajatellaan niitä ehkä sitten..

[ Annin päiväkirja ]