Mitä teen ja miksi? 1/2
Olen aina uskonut, että yksikin ihminen voi aikaansaada positiivisia muutoksia maailmassa.
Meidän elinikä on planeetan ikään nähden niin häviävän lyhyt, että siinä ajassa on annettava
kaikkensa ja koettava kaikki. On uskottava asioihin ja olla valmis näkemään vaivaa niiden
puolesta. Lopultahan kuitenkin kaikki on absurdia.
Mikä sitten elämässä on niin tärkeää, että sen vuoksi kannattaa taistella? Onnellisuus,
itsensä kehittäminen, totuuden etsiminen, toisten kunnioitus, vapaus, rakkaus.
Koska olemme etuoikeutettuja, on meillä myös velvollisuuksia muita ihmisiä ja muita elämänmuotoja kohtaan.
|